Muurikivien latominen oli nopea toimenpide. Kivet saapuivat 15.7., ja muutaman päivän päästä muuri oli pystyssä. Kivet ovat Lammin Betonin harmaita muurikiviä. Toimitus oli tosi nopeaa, tilauksesta kahden päivän päästä kivet olivat pihalla. Ja saimme ne onneksi suoraan yläpihalle. Vaikka tilasimme kivet suoraan Lammin Betonilta, jouduimme ottamaan laskun rautakaupan kautta.
Reilu 10 000 kg muurikiveä saapuu. |
Toisen ja neljännen kerroksen väliin tulivat 8 mm tukiraudat... |
... jotka on hitsattu liitoskohdista. |
Tässä valmista muuria kaksikerrosta. Kaikkiaan kerroksia on kuusi. |
Muurin teon lisäksi maalausprojekti on edennyt, ja talomme on vaihtamassa väriä punaisesta harmaaseen. Autotalli saanee harmaan värinsä vasta ensi vuoden puolella.
Talo on valmistunut loppuvuodesta 2011, ja oli vielä tehtaan maalissa. Punainen värinä ei oikein mielyttänyt meitä, ja toisaalta se ei myöskään sopinut tälle alueelle.
Koska talo oli ollut maalaamatta, pesimme sen ensin BioCompin homeenestoaineella (BioComp home). Aine laimennettiin, suihkutettiin seinään, harjattiin ja annettiin vaikuttaa muutama tunti. Sen jälkeen huuhtelu vedellä. Pohjamaalusa ei tarvittu. Naulankantoja suojattiin Rostex Super Akvalla. Talon väriksi valittiin harmaa (613x Tikkurilan värikartasta). Maalina meillä on Tikkurilan Pika-Teho. Maali on tuttu jo aikaisemmilta vuosilta, kun kesämökki vaihtoi värinsä punaisesta siniseksi. Nurkkalaudat, räystäslaudat ja otsalaudat sekä ikkunoiden ja ovien pielet maalataan valkoisella Pika-Teholla.
Viimeiset pari viikkoa olen keikkunut tikkailla ja maalaustelineillä ja maalannut, maalannut ja maalannut... Päätyjen korkeimmat kohdat joudun jättämään mieheni maalattavaksi, koska korkeanpaikan kammo estää tehokkaan työskentelyn. Tällä hetkellä näyttää siltä, että urakka lähenee loppuaan. Pidemmät sivut on jo maalattu kahteen kertaan, ja toinen päätykin osittain. Tältä talo näytti pari viikkoa sitten. Naapurustolta on tullut positiivista palautetta talon väristä.
Siinä varmasti on ollut luiskakauhalle käyttöä. Meillä itseasiassa alkaa tuo pihan mylläys nyt myös lähiaikoina. Talo on valmistunut jo viime syksynä, mutta ei ehditty laittaa mitään kuntoon ennen talven tuloa. Nyt sitten alkaa se urakka.
VastaaPoistahttps://turasteel.fi/tuotteet/kauhat/