torstai 30. heinäkuuta 2015

Muuri ja maalausta

Kyllä on kesä mennyt nopeasti. Vastahan kaivinkone mylläsi pihalla, ja haave oman pihan valmistumisesta alkoi. Valmista ei ole vieläkään, mutta paljon on saatu aikaakin. Ensimmäinen tukimuuri takapihalle on pystyssä ja odottaa valua. Sen jälkeen täyttö, ja mahdollisesti puinen kansi päälle. Ensi keväänä sen päälle voi sitten istuttaa kasveja...
Muurikivien latominen oli nopea toimenpide. Kivet saapuivat 15.7., ja muutaman päivän päästä muuri oli pystyssä. Kivet ovat Lammin Betonin harmaita muurikiviä. Toimitus oli tosi nopeaa, tilauksesta kahden päivän päästä kivet olivat pihalla. Ja saimme ne onneksi suoraan yläpihalle. Vaikka tilasimme kivet suoraan Lammin Betonilta, jouduimme ottamaan laskun rautakaupan kautta.

Reilu 10 000 kg muurikiveä saapuu.



Toisen ja neljännen kerroksen väliin tulivat 8 mm tukiraudat...

... jotka on hitsattu liitoskohdista.

Tässä valmista muuria kaksikerrosta. Kaikkiaan kerroksia on kuusi.

Muurin teon lisäksi maalausprojekti on edennyt, ja talomme on vaihtamassa väriä punaisesta harmaaseen. Autotalli saanee harmaan värinsä vasta ensi vuoden puolella.
Talo on valmistunut loppuvuodesta 2011, ja oli vielä tehtaan maalissa. Punainen värinä ei oikein mielyttänyt meitä, ja toisaalta se ei myöskään sopinut tälle alueelle. 

Koska talo oli ollut maalaamatta, pesimme sen ensin BioCompin homeenestoaineella (BioComp home). Aine laimennettiin, suihkutettiin seinään, harjattiin ja annettiin vaikuttaa muutama tunti. Sen jälkeen huuhtelu vedellä. Pohjamaalusa ei tarvittu. Naulankantoja suojattiin Rostex Super Akvalla. Talon väriksi valittiin harmaa (613x Tikkurilan värikartasta). Maalina meillä on Tikkurilan Pika-Teho. Maali on tuttu jo aikaisemmilta vuosilta, kun kesämökki vaihtoi värinsä punaisesta siniseksi. Nurkkalaudat, räystäslaudat ja otsalaudat sekä ikkunoiden ja ovien pielet maalataan valkoisella Pika-Teholla. 

Viimeiset pari viikkoa olen keikkunut tikkailla ja maalaustelineillä ja maalannut, maalannut ja maalannut... Päätyjen korkeimmat kohdat joudun jättämään mieheni maalattavaksi, koska korkeanpaikan kammo estää tehokkaan työskentelyn. Tällä hetkellä näyttää siltä, että urakka lähenee loppuaan. Pidemmät sivut on jo maalattu kahteen kertaan, ja toinen päätykin osittain. Tältä talo näytti pari viikkoa sitten. Naapurustolta on tullut positiivista palautetta talon väristä.




maanantai 13. heinäkuuta 2015

Valupäivä

Tänään oli vihdoin ensimmäisen tukimuurimme valupäivä. Tukimuurin laudoitus ja raudoitus valmistuivat perjantaina. Tältä tukimuurin pohja näytti rautoineen ja lautoineen.



Raudoituksessa käytettiin 8 ja 10 mm rautoja. Pystyraudat tulivat 660 mm:n välein. Raudat yhdistettiin toisiinsa surrilangoilla surrikoukun avulla.Pääsin itsekkin kokeilemaan, mutta ei kyllä koukku taipunut minun käsissä :). Onneksi on taitava mies! Ja taitava isä. Kun näytti siltä, että pohjatyöt valmistuvat, aloin itse soitella betonitilausta. Ongelmana oli se, että saadaanko betoni yläpihalle muuta kuin kärräämällä. Asiaa ei tarvinnut kauan pohtia, sillä betoniyrityksestä luvattiin tulla paikan päälle katsomaan. Hyvää palvelua... vai eikö sittenkään. Odottelimme koko illan, mutta ei miestä kuulunut. Pitäisikö sittenkin soittaa toiselle betonin toimittajalle?

Lauantaina kaikki järjestyi... Betoni-Lehdon edustaja tuli käymään ja sovittiin, että betonia tulee maanantai aamuna. Viikonlopunaikana jatkoin maalausurakkaa, saimme alapihan salaojat paikoilleen, siistimme pihaa ja varmistimme, että kaikki on valmista valua varten. Sunnuntaina sitten levättiin, ja ehdin jopa pitkästä aikaa juoksulenkille. Peruskuntoa voi hyvin ylläpitää maata kärräämälläkin :). 

Tänä aamuna sitten odotettiin betonia saapuvaksi. Sovittuun aikaan pihaan saapui sekä betoniauto että betonipumppu 42 m puomilla. Apuvoimana oli lisäksi vanhempani. Tunnin kuluttua autot pumppuineen poistuivat, ja jälkityöt jatkuivat. Nyt antura on valettu. Seuraavaksi tarvitaan muurikivet, täyttömaa... ja paljon muuta. Mutta onneksi homma etenee.

Betonipumppu





Tänään sai myös pergola pohjan ja maalaustyöt ovat nyt käynnissä. Peukut pystyyn, että olisi muutama sateeton päivä.

Pergolan pohja





keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kohti ensimmäistä tukimuuria

Tänään on tukimuuria varten jo saatu laudoitus lähes valmiiksi. Kuluneen viikon aikana on pohjaa tasattu, kärrätty soraa kottikärry kaupalla, irroteltu kiviä (niitä riittää vieläkin) ja tietysti salaojaputki on asennettu muurin alle. Välillä alkoi jo usko muurin valmistumiseen hiipua, mutta nyt, kun on taas näkyvää saatu aikaseksi, näyttää tilanne valoisammalta sateesta huolimatta. Onneksi on osaava mies. Tänään apuna oli myös isäni. Kiitos hänellekin. Ja täytyy myöntää, että olen itsekin oppinut aikalailla kaikenlaista pientä. 

Pohjan tekoa siivitti kesän ensimmäiset helteet, ja se kyllä imi mehut tekijöistä. Nyt kaksi viimeistä päivää on sitten väliin tullut vilvoittavia sadekuuroja. 


Tässä ollaan vielä kaivamisvaiheessa... kiviä, kiviä, kiviä.

Sorakasa (0-38) odottaa vielä kärrääjiä. 

Salaojaputkea

Laudoitusta

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kyllä tästä vielä piha tulee...



Kesäkuun aikana pihaprojekti alkoi etenemään. Sovimme maanrakennusurakoitsijan, Ristavaara Oy:n, kanssa, että he tulevat pihalle heti, kun sopiva väli isompien projektien keskellä löytyy. Sitä ennen piti selvittää piha-alueella olevien sähkö- ym. kaapeleiden paikat. Se kävikin varsin näppärästi Johtotieto Oy:n kautta. Soitto heille (0800 12600) ja he saapuivat sovittuna ajankohtana merkitsemään kaapeleiden paikat pihalle. Tämä palvelu oli täysin maksuton. Ja viikko tästä eteen päin alkoi pihalla tapahtua...




Juhannusviikolla Ristavaara Oy:n kaivinkone aloitti urakan pihallamme. Toiveissa oli yläpihan tasaaminen, kivien siirtäminen pois tontilta, uran kaivaminen kasviaidalle sekä pihamuurin rakentamista varten, naapurin rajan rakentaminen luonnonkivistä, koekaivaus mahdollista maakellaria varten, muiden rajojen siistimistä sekä maan tukemista ylä- ja alapihan välillä. Kaikki tämä sujui ammattitaidolla ja näin maallikon silmin ammattitaidolla. Aikaa tähän meni kaksi ja puolipäivää. Myöhemmin kesällä olisi tarkoitus sitten tuoda tontille pienempi kone ja multakuorimia.




Pieniä kiviä meidän pihalta. Näitä ei ihan käsivoimin olisi siirrelty.

Naapurirajaa

Kaivuu- ja maansiirtourakka sai pihan näyttämään isommalta. Sen lisäksi piha alkoi muutenkin hahmottua mielessä: Kyllä tästä vielä piha saadaan.

Koneiden lähdettyä otimme pienen irtioton pihahommista ja vietimme juhannuksen mökkeilen. Sen jälkeen piha onkin sitten vaatinut raakaa lihasvoimaa. Olemme kaivaneet tukimuuria varten tehtyä uraa syvemmäksi, koska emme osanneet kaivinkoneen paikalla ollessa hahmottaa asiaa oikein. Ja käsin kaivamista on hidastaneet kivet... niitä oikeasti riittää joka lähtöön ja joka puolella. Tänään tilanne onneksi alkaa näyttää jo positiivisemmalta, ja toivottavasti huomenna päästään laittamaan salaojaputkea tukimuurin pohjalle. Tämän kaiken "maaurakoinnin" keskellä odotan malttamattomasti, että maalausurakka pääsisi myös käyntiin vauhdilla. 

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kukkaloistoa

Ei meidän piha ihan ilman kukkia ole ollut. Sieltä täältä on löytynyt "yllätyksiä".





Kevät

Kevät sitten paljasti pihan koko komeudessaan. Kuvat ovat toukokuun 2015 alkupuolella otettuja. Haasteellisen pihasta tekee sen, että se on rinnetontti ja vaatii autotallin ja asuinrakennuksen väliin tukimuurin. Toinen haaste on ovat nuo kuvassa näkyvät jättimäiset kivenlohkareet.









Talven ja kevään aikana uudisimme makuuhuonetta ja suunnittelimme pihaa. Mitä pidemmälle kevät eteni sitä enemmän olisi halunnut mennä pihalle ja upottaa sormensa multaan. Mutta eipä ollut pihalla multaa... vain soraa ja kiviä. Kesäkukkien istutus saisi tämän vuoden osalta jäädä. Sen sijaan etsimme tietoa rinnepihan rakentamisesta ja etsimme erilaisia muurikivi vaihtoehtoja. Mieheni vieraili ahkerasti Riihimäen rakennusvalvonnassa kysymässä, mitä saa/kannattaa tehdä. Onneksi kaava on täällä melkoisen joustava.

Keväällä vierailimme Lahden piha- ja puutarhamessuilla. Toiveena oli saada vinkkejä tulevaan projektiimme. Valitettavasti käteen ei jäänyt oikeastaan mitään.

Mutta kyllä keväällä alkoi myös pihalla tapahtumaan. Meidän pihassa kasvoi yksi puu, kuusi. Sen alaoksat oli karsittu ja ei se mikään komistus ollut. Saimme luvan Riihimäen puistoyksiköltä tuon yksilön kaatamiseen. Pelkkä kuvan näkeminen ei riittänyt puistoyksikölle. He kävivät paikan päällä toteamassa, että puun voi kaataa.


Edistysaskeleelta tuntui myös se, kun saimme maanrakennusurakoitsijan käymään pihallamme, ja hän ei pitänyt suunnitelmiamme huonoina vaan antoi ammattimaisia neuvoja. Kuulemma noin kolmen päivän urakka näin alkuun :)
Suunnitelmissa on pieni tukimuuri kadun varteen, tukimuuri yläpihalle rakentamattoman tontin rajalle, naapurin kanssa rajan siistiminen luonnonkivillä sekä yläpihan tasaaminen. Tukimuuri asuinrakennuksen ja autotallin väliin rakennetaan sitten kesällä 2016. Silloin osaksi tukimuuria laitetaan mahdollisesti myös maakellari. 

Tämän kesän suunnitelmiin kuuluu myös talon maalaus. Tiedossa oli, että haluamme talon harmaaksi, mutta oikean sävyn löytäminen olikin haaste. Käväisimme sitten yhdeltä nääpurilta kysymässä heidän talonsa sävyä. Samana iltana soi ovikello, ja he tulivat kertomaan sävyn. Kiitos heille!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tästä kaikki alkoi

Kaikki alkoi syksyllä 2014, kun aloin mieheni kanssa miettiä omakotitalon ostoa Riihimäeltä. Selasimme ilmoituksia lähes päivittäin, ja lopulta päädyimme katsomaan pientä, punaista taloa. Kävimme katsomassa sitä useampaan kertaan. Keskeneräiset pihatyöt arveluttivat. Mieleen nousi paljon kysymyksiä, mutta lopulta, kuntotarkastuksen jälkeen, päädyimme jättämään tarjouksen. Joulukuun alussa olimme omakotitalon omistajia, ja vannoutuneet kerrostaloasujat muuttivat jouluksi uuteen kotiin.




Talven ja kevään aikana teimme pientä pintaremonttia sisällä sekä autotallissa ja suunnittelimme tulevaa urakkaa pihan parissa. Sisätilat eivät välttämättä vaadi edes pintaremonttia, mutta haluamme tehdä kodistamme oman näköisen. Tämä blogi ei keskity sisätilojen muutoksiin, mutta saatan niistäkin joitain päivityksiä tehdä. Väistämättä tämä blogi tulee sisältämään myös tuotesijoittelua, sillä samalla dokumentoin projektimme etenemistä.